Puiden kiipeily- ja suorakaadot. Pihapuut, ongelmapuut tai metsänhoito.

Pihapuiden kaato. Pihapuiden kaadot suoritetaan joko suorakaatona, eli puun tyveltä kokonaisena tai kiipeilykaatona, jolloin puu voidaan karsia jo kiivetessä ylös ja latva sekä muut puun osat voidaan tiputtaa alas tai laskea hallitusti köysien avulla. Suorakaadot ovat nopeampia ja suoraviivaisempia toteuttaa, mutta tarvitsevat riittävän tilan ja suuremmat kaatosektorit. Kiipeilykaadossa tilan tarve on pienempi ja voidaan toteuttaa todella ahtaissakin paikoissa, tai vaikka puun ympärillä olisi rakenteita. Kiipeilykaadot suoritetaan toisinaan kahden työmiehen voimin, jos on suurimäärä köysityöskentelyä, mutta samalla myös työ sujuu nopeammin ja turvallisemmin. Kohteissa joissa on paljon kiivettävää tai kiipeily on vaarallista, esimerkiksi puun huonon kunnon takia, kaadot voidaan suorittaa nostokorin avulla.

Ongelmapuut. Ongelmapuita ovat esimerkiksi hankalat konkelot tai myrskutuhot. Autan myös metsäkohteissa puiden poistossa.

Metsänhoito. Jos on tarvetta pienimuotoisille harvenuksille moottorisahatyönä tai maisemointitöitä, autan mielelläni myös tälläisissä kohteissa. Mielelläni teen metsäekologisia metsänhoitotöitä. Eli asiakaan näkemyksen mukainen, luonnonehdoilla toteutettu metsänhoito, jolloin metsän monimuotoisuus (lajikirjo ja lahopuut) paranee ja eläinkirjo laajenee (riistatiheiköt ja suojapuuryhmät), mutta samalla sopii myös jatkuvan kasvatuksen periaatteisiin.

Pätkintä ja klapitus

Asiakkaan tarpeen mukaan puut voidaan pätkiä sovittuihin mittoihin sekä tehdä klapeiksi. Toistaiseksi klapien teko suoritetaan käsivoimin, perinteisellä halkaisukirveellä.

Siivous ja haketus

Mikäli tarvetta siivoukselle, pihalta siivotaan risut ja oksat sekä toimitetaan jäteasemalle. Pienet määrät voidaan ajaa perävaunulla suoraan lähimmälle jäteasemalle sen aukioloaikojen puitteissa. Suuremmissa määrissä suositellaan oksien hakettamista. Hake voidaan jättää asiakkaan hyötykäyttöön tai viedä jäteasemalle. Haketus lisää kustannuksia työkohteessa, mutta kokonaiskustannukset pysyvät pienempinä, koska oksajäte saadaan pienempään tilaan ja on helpommin kuljetettavissa tai hyödynnetään kohteessa. Käytössäni on kippaava perävaunu korkeilla laidoilla sekä 200cc oksasilppuri jonka maksimi oksapaksuus on 80-100mm.

Huom. oksahake on erinomaista maanparannus ainetta puutarhassa ja erittäin hyvä kompostiheräte. Tuoreissa oksissa ja mahdollisessa lehtivihreässä on paljon arvokkaita ravinteita jotka kannattaa hyötykäyttää. Tämä siis ei ole samaa kuin kuorikate, vaan ravinnerikasta täydennystä.

Istutukset

Laadukkaat istutukset varmistavat taimien nopean juurtumisen joka edesauttaa kasvuun lähtöä. Jos kaipaat pihaasi uutta ilmettä tai poistetun puun tilalle toista puuta autan myös näissä töissä. Työt voidaan suorittaa valmiin suunnitelman mukaan ja asiakkaan hankkimilla taimilla, tai toteutetaan asiakkaan antamilla ohjeilla alusta loppuun.

Hinnasto

Ilmainen kohteen arviointi. Rakennetulla alueella jokainen kohde on erilainen, joten tarkka hinta-arvio saadaan paikan päällä kohteeseen tutustuessa. Hintaan vaikuttaa puiden lukumäärä, puiden koko, sijainti sekä millä menetelmällä kaato suoritetaan.

Yksikköhinta puunkaadolle alkaen 60€/kpl, määräalennus useamman puun poistosta samassa kohteessa. Haastavissa kohteissa joissa on paljon köysityöskentelyä työ suoritetaan kahden tekijän voimin.

Oksien haketus: 100€ aloitusmaksu (sisältää koneen kuljetuksen, polttoaineet, terähuolto, yms.)

Kaikki lisätyöt 55€/tunti (siivous, haketus, pätkintä jne.)

Kuljetuksiin, kuten kuormien ajo jäteasemalle tai vastaavat, lisätään kilometrikorvaus 75cnt/km

Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%. Työn osuus on kokonaisuudessaan kotitalousvähennys kelpoinen.

Työalue ja yhteydenotto

Toimipaikkani sijaitsee Vääksyssä, Asikkalan kunnassa. Toimin koko Päijät-Hämeen alueella sekä tarvittaessa muissa maakunnissa. Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Lahti, Orimattila, Padasjoki, Sysmä.

Voit soittaa minulle numeroon 0400 693 975 jos en vastaa laita rohkeasti tekstiviestiä tai Whatsapp viesti.

Sähköpostina toimii osoite mika@farlin.fi

Osaamisen kehittäminen ja palvelut tulevaisuudessa

Jatkossa haluan tarjota asiakkaille parasta mahdollista asiantuntemusta pihapiirin puiden hoidossa. Suoritan parhaillani arboristin ammattitutkintoa. Koulutuksen myötä palveluvalikoimani täydentyy puiden elinkaarta tukevilla palveluilla, kuten ammattimaisilla hoitoleikkauksilla ja istutussuunnittelulla sekä puiden kuntoarvioinneilla. Tarkoituksena ammattitaitoinen, koko puun elinkaaren kestävä palveluvalikoima istutuksesta puunpoistoon. Jos sinulla on mielessä puidenhoitotyö tai istutuksia, jotka voitaisiin suorittaa ”opiskelijatyönä”, ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan onko asia toteutettavissa.